perjantai 11. maaliskuuta 2011

Onkologilla

Pitkän tauon jälkeen pääsin taas omalle onkologilleni. Verikokeet suht kunnossa ja muutenkaan ei uutta huolestuttavaa ilmennyt. Selän tilannetta aletaan selvittämään ensin luuston gammakuvauksella ja sitten jos sielä vielä näkyy jotain niin tehdään tarkentavia tutkimuksia.
Toinen Her-2-täsmälääke (Tyverb) aloitetaan siis ensi viikolla. Sivuvaikutuksista puhuttiin paljon. Ripuliin ja aknetyyppiseen ihottumaan sain reseptit lääkkeisiin heti mukaan. Kolmen viikon päästä seuraava kontrolli niin katotaan millaista kivaa uusi lääke on tuonut mukanaan.

Apteekista kävin hakemassa lääkkeen ja höyläsin siis vuoden maksukaton täyteen kerta laakista. Onneksi sain peruskorvattavuuden, eihän sitä kellään kestäisi perse maksaa tota lääkettä itse.

Jatkoseurannastakin kysyin. Mammografia + uä tehdään vuosittain, muita tutkimuksia oireiden mukaan. Metastaaseja ei voi estää etsimällä niitä eri tutkimuksilla vaan nyt hoidetaan niin hyvin kuin vaan voidaan. Tämä selkeytti vähän ajattelua ja koen edelleen suurta luottamusta lääkäriini. Jotenkin tästä selvitään, täytyy vaan käydä ihan pohjilla ja sitten alkaa rakentaa uutta elämää.

Pojat on vielä aiheuttanut lisähaastetta elämään olemalla jatkuvasti kipeenä. Pienemmällä on korvakierre päällä. Huomenna mennään terkkaan ja vaaditaan lähete korvalääkärille HETI. Tälle väsyneelle äidille ei lässytetä enää yhtään. Voi miten tavallinen arki voikaan olla vaikeaa. Vinkkinä vaan kaikille, että ei kannata hankkia lapsia pienellä ikävälillä, jos meinaa sairastua syöpään tai masennukseen tai molempiin.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Oikea sairausloma

Tajusin tänään, että mä voin vihdoinkin alkaa viettää oikeaa sairauslomaa, kun molemmat pojat on hoidossa. Päivisin voin täysin keskittyä omaan vointiini ja tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu.
Eilen hain vihdoinkin oikean proteesin. Jestas, että on iso, kun sen lätkäseen tohon käteen, mutta paikallaan näyttää ihan hyvältä. Tiinan suosittelemaa kontaktitissiä en ottanut, koska hoitaja suositteli taskumallia aluksi, kun iho on vielä herkkä ja mulla on vielä kipuja haavan ja kainalon alueella, joten olin samaa mieltä. Katseltiin myös uimaproteesia, mutta sen hankintaan tarvitsee lääkärin luvan. Onneksi mulla on lääkäri jo ensi viikolla ja luulen, että lupa irtoaa. Hieno uutinen, mä kun luulin, että se uimaproteesi pitää hankkia omalla kustannuksella. Uimapuvusta ja uusista liiveistä tulee varmasti ihan riittävästi kuluja. Uimaan pääseminen alkoi heti himottaa, kun meillä on niin hieno uusi uimahallikin, enkä ole kertaakaan käynyt testaamassa. Täytyy suostutella miestä huomenna liivikaupoille Tampereelle, että saa katsastettua tarjonnan vai tarviiko lähteä Helsinkiin ostoksille.

Uimisen lisäksi olen haaveillut muutenkin kuntoilun aloittamisen. Fressiin saisi syöpäyhdistyksen jäsenyydellä hyvän alennuksen. Jumppiin en varmaan vielä uskalla, mutta jos vähitellen aloittaisi kuntosalin puolella. Siitäkin pitää kysellä lääkäriltä, että pitääkö sairaanpuolen kättä jotenkin vielä varoa.

Vatsa ja selkäsäryt jatkuu ja ajatukset hakeutuu liian usein mahdollisiin metastaaseihin. Toivottavasti ensi viikon lääkäri tuo ainakin hetkellisen helpotuksen epäilyihin.

Pojat on siis mummolassa hoidossa niin sovittiin tälle illalle miehen kanssa treffit, mennään ulos syömään. Pääsee uusi tissi oikein tositoimiin, täytyy sovitella urakalla paitoja, saattaa nyt näyttää vähän paremmalta kuin sen pumpulipompulan kanssa.

Hyvää viikonloppu! Ihan oikeesti! :)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Terve vai sairas?

Olenko terve vai sairas? En ainakaan enää koskaan terve, aina tästä eteen päin syövän sairastanut. En myöskään mitenkään aktiivisesti sairas. Syöpähoidot ei mennytkään niin kuin aiemmin ajattelin tai miten muut ajattelee, että jossain vaiheessa hoidot on loppu ja aletaan elää jonkinlaista syövän jälkeistä elämää. Syövän uhka on koko ajan lähellä, hoidot ei ole loppu vaan niitä jatketaan, ei kuitenkaan niin rankkoina kuin mitä sytostaattihoidot oli. Toipilas kuulostaa ehkä parhaalta vaihtoehdolta kuvaamaan tämän hetkistä tilannettani. Vähitellen, hyvin hitaasti toipuminen tapahtuu. Kärsivällisesti pitäisi vaan jaksaa odottaa. Ikävä on kuitenkin entistä minääni ja elämääni. Kyllä tästä toivutaan, niin mulle uskotellaan, yritän uskoa.