keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Karkuun pääse ei...
Elämä jatkuu suruineen ja murheineen, vaikka olisi ne saanut karata kauas pois. Pienen flunssa potilaan kanssa vietin ihan mukavan päivän. Pienokaiseni pääsi ekaa kertaa luistelemaankin, kun naapurien houkuttelemana uskaltauduttiin ulkoilemaan. Tuosta pienestä pojastani mun pitäisi ottaa enemmän mallia, heti vaan kun kuume laskee ja säryt helpottaa se viilettää menemään ja hassuttelee minkä kerkeää. Lapset on mun elämän aurinko, niiden kautta aurinko on paistanut tähän mun tiheään risukasaan läpi kaikkien kauheuksien. Ehkäpä tänä keväänä mä jaksan hieman jo kömpiä esiin pimeimmästä nurkasta ja jaksan nauttia nauttia elämästä, enkä vaan elä koska mun on pakko.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Masennusta edelleen. Jospa aika... ja muita latteuksia :)
VastaaPoistaOnneksi sinulla on monta aurinkoa elämässäsi ! Ja paistaa se päivä risukasoihinkin : ) Muistathan olla armollinen itsellesi ! Kevätaurinkoa elämääsi !!!
VastaaPoistaRK, ei tässä tosiaan hetkessä muutu onnelliseksi ja tyytyväiseksi ihmiseksi. Alakulo on joka päivä läsnä, mutta nyt siitä pääsee välillä jo irti ja osaa nauttia pikku auringoista. Nyt täytyy vielä uskoa auringon piristävään voimaan, kun mun on lopetettava masennuslääke, kun sitäkin epäillään kuumeen aiheuttajaksi.
VastaaPoistaKyllähän sekin kannattaa kokeilla. Toivottavasti lääkkeen lopetus ei vaan vie niitä irtiottoja ja iloja ♥
VastaaPoistaLisää aurinkoa sinne!