torstai 19. huhtikuuta 2012

Tukossa

Nyt se on uskottava, että mulle ei portit sovi. Tänään kävin kaulan ultraäänessä, joka aikaistettiin, koska sunnuntaina mun kaula kipeytyi ja turposi siltä puolelta missä se portti on. Siinä todettiin sitten, että kilpirauhanen on viaton, mutta se suoni mihin portin letku menee on tukossa. Tukos ylettyi kallon pohjaan asti ja varmuuden vuoksi katsottiin vielä pään CT, ettei tukoksia ole eksynyt päähänkin asti. Osastolla kävin kääntymässä, mutta onneksi päästivät sitten kotiin sen jälkeen kun on näytösluontoisesti esitellyt hoitajalle, että osaan pistää Fragmin pistokset itse. Fragminilla siis aletaan nyt liottelemaan hyytymää pois ja parin viikon sisällä katsotaan, miltä näyttää ja sitten luultavasti otetaan portti pois.

Onhan tämä ihan uskomatonta, että miten mulle voi sattua kaikki porttiin liittyvät komplikaatiot, mutta toisaalta on huojentavaa, että jotain hoidettavaa löytyy. Luultavasti tukos on ollut kehittymässä jo jonkin aikaa ja saattaa osaltaan olla syynä kuumeiluun. Asiat siis etenee ja ehkä musta saadaan vielä hoidettua "normaali" ihminen. Erityisen huonoa tässä tukoksessa on se, että Tamofen pitää nyt lopettaa, joka on ajatuksena todella pelottava, enkä ole sitä vielä suostunut kunnolla miettimään. Pitää päästä oman onkologin kanssa keskustelemaan mitä se sitten tarkoittaa mun tulevaisuuden kannalta, voiko sitä Tamofenia enää koskaan käyttää ja onko muita vaihtoehtoja.

Toivottavasti huominen on vähän rauhallisempi päivä jotta kerkeäisin vähän istutella siemeniä. Hollannista toin mukanani mahdottoman puutarhainnostuksen, kun vaan täälläkin sää vähän lämpenisi ja pääsisi ulos kuopsuttamaan.

3 kommenttia:

  1. Hei taas!

    Hyvä, että tukosasia selvisi ja on hoitumassa. Ei hyvä, että joudut lopettamaan Tamofeenit toistaiseksi. Toivottavasti tukosvaara liittyi kuitenkin lähinnä keskuslaskimoporttiin, eikä sen poiston jälkeen olisi enää vaaraa niistä. Saakohan muuten Tamofeeniin yhdistää verta ohentavia lääkkeitä, marevaania tai vastaavaa?

    Mulle ei anneta enää tällä toisella kerralla Tamofeenia jatkohoidoksi, vaikka olen (toistaikseksi!) premenopausaalinen potilas. Sen sijaan tullaan käyttämään järeitä aseita ja tehdään sytkyjen jälkeen "kastraatio" jollain konstilla (en onneksi muista millä). Sitten onkin tiedossa seuraavat viisi vuotta ns. aromataasinestäjiä, joista olen kuullut aika ilkeitä juttuja. No, mummoksi kai tässä mun iässäni (jo 43) on parasta alkaa pikku hiljaa totutella muutenkin, ja edessähän nuo vaihtarit mulla kohta olisivat muutenkin.

    Tärkeintä tässä kaikessa kurjuudessa olisi muistaa, että tavoitteena on saada tämä sairaus häädettyä pois elimistöstä, ja myös pysymään pois, maksoi mitä maksoi, ei kuitenkaan vielä isompia terveysriskejä ottamalla.

    Mitäpä ei nainen kauneutensa tai etenkään terveytensä eteen tekisi.

    VastaaPoista
  2. P*ska tsäkä sulla! :( Toivottavasti se kuumeilun syy nyt löytyi ja vointi paranee kohisten. Huono homma, että nyt se Tamofen piti lopettaa :P

    VastaaPoista
  3. No voi sun vietävä ... on sitä kaikenlaista ....
    Onkologin kanssa keskustelu varmaan tuo selvitystä tilanteeseen.
    Puutarhainnostus on jeeees ; ) nää ilmat on kyllä .... sais lämmetä kerta kaikkiaan ! Sitä odotellessa ... teetä ja sympatiaa hrrrrrr ; )
    pirtsikka

    VastaaPoista