perjantai 23. marraskuuta 2012

Vieroitusoireita

Kohta kolme vuotta kestäneiden intensiivisten syöpähoitojen ja kaikkien tutkimusten jälkeen on aika hassu ja turvaton olo, kun lääkäri tai tutkimuskäyntejä on vain kuukauden, kahden välein. Onneksi muistin eilen, että mulle on laitettu sisätaudeilta avoin lähete tulehduslabroihin ja menin käymään niissä, kun on kohta 2 viikkoa ollut epämääräisen huono olo. Korvatulehduksen toteamisen jälkeen on ollut huimausta, tykytystä ja pahoinvointia... niin ja lievää lämpöilyä. Oireet on kuitenkin niin vähäiset, että en kehtaa ketään lääkäriä niiden takia vaivata. Tai lähinnä tk:ssa mua pidettäisiin hysteerikkona ja onkologiani en kehtaa näin vähäisessä asiassa vaivata. Vastaukset meidän labrasta saa onneksi heti niiden valmistutta tekstiviestinä, ei siis kaikkia, mutta ainakin PVK, CRP:n. Hb 120 (parempi kuin 3 vuoteen, rautaa olen natustanutkin), Leuk 6,3, Trom 461 ja CRP 13,9. Hieman helpotti oloa. Häiritsee kuitenkin, että CRP ei voinut olla täysin normaali, mutta näillä tiedoilla maltan odottaa joulukuun alkuun, kun on onkologille aika.

Uuden tukihihan mittaukseen tilasin ajan, kun nykyinen valuu alas eli ei enää toimi. Joko se on löystynyt tai olkavarsi on pienentynyt.

Viikonlopuksi lähden poikien kanssa mummolaan lepäämään, jos sitten ensi viikolla vointi olisi jo parempi. Mukavaa viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Mummolaan vaan. Paikan- ja maisemanvaihdos tekee toivottavasti hyvää - ja äidin huolenpito.

    VastaaPoista
  2. Kävin tk:ssa kun epäilin keuhkoputkentulehdusta, mutta ei kuulemma ollut vielä siellä asti tämä paksu lima. Aina se tuntuu nololta kun lääkäriin tuppautuu, tutkitaan ja lopputulema on että se pitää vaan sairastaa + yskänlääkeresepti :P Lääkäri sanoi, että hänellä on jo kolmas viikko ja mulla takana vasta kaksi..

    Toivottavasti olkavarsi on pienentynyt ja turvotus vähentymään päin. Ja toivottavasti sulle ei mitään tautia nyt pukkaa.

    Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  3. Adventin lämpöä ja valoa Sinulle ja läheisillesi

    VastaaPoista