Vieroitusoireita

Kohta kolme vuotta kestäneiden intensiivisten syöpähoitojen ja kaikkien tutkimusten jälkeen on aika hassu ja turvaton olo, kun lääkäri tai tutkimuskäyntejä on vain kuukauden, kahden välein. Onneksi muistin eilen, että mulle on laitettu sisätaudeilta avoin lähete tulehduslabroihin ja menin käymään niissä, kun on kohta 2 viikkoa ollut epämääräisen huono olo. Korvatulehduksen toteamisen jälkeen on ollut huimausta, tykytystä ja pahoinvointia... niin ja lievää lämpöilyä. Oireet on kuitenkin niin vähäiset, että en kehtaa ketään lääkäriä niiden takia vaivata. Tai lähinnä tk:ssa mua pidettäisiin hysteerikkona ja onkologiani en kehtaa näin vähäisessä asiassa vaivata. Vastaukset meidän labrasta saa onneksi heti niiden valmistutta tekstiviestinä, ei siis kaikkia, mutta ainakin PVK, CRP:n. Hb 120 (parempi kuin 3 vuoteen, rautaa olen natustanutkin), Leuk 6,3, Trom 461 ja CRP 13,9. Hieman helpotti oloa. Häiritsee kuitenkin, että CRP ei voinut olla täysin normaali, mutta näillä tiedoilla maltan odottaa joulukuun alkuun, kun on onkologille aika.

Uuden tukihihan mittaukseen tilasin ajan, kun nykyinen valuu alas eli ei enää toimi. Joko se on löystynyt tai olkavarsi on pienentynyt.

Viikonlopuksi lähden poikien kanssa mummolaan lepäämään, jos sitten ensi viikolla vointi olisi jo parempi. Mukavaa viikonloppua!

Infektion provosoima depressio

Hyvin alkanut kunnon kohotus kuntosalilla sai äkillisen stopin viikko sitten alkaneen korvatulehduksen/ epämääräisen flunssan takia. Väsyttää, huimaa, oksettaa, tykyttää ja mielen valtaa tunne ettei mistään tule mitään. Päivät on mennyt taas nukkuessa tai telkkaria katsellen. Kolottaa sieltä ja täältä, mieli laukkaa omia polkujaan, vaikka kuinka yritän tolkuttaa itselleni, että ei ole kauaa kun pet-ct:llä todettiin, että ei ole syöpää. Mulla on ihan liikaa aikaa miettiä, mutta toisaalta ei jaksa mitään tehdäkään, että saisi ajatukset muualle. Ahdistuspipoja tulee taas pojille. Olen huomannut, kun oikein ahdistaa niin mä alan kutomaan pipoja. No päät pysyy lämpiminä ja tuleehan niistä hyviä joululahjoja, jos ei omaan käyttöön tarvitse. Voi kun pääsis jo töihin! Joulukuun alkuun on vielä pari viikkoa, silloin alkaa työt parilla päivällä viikossa. Toivottavasti tämä epämääräinen olo menee ohi siihen mennessä.
Synkkää on, ulkonakin.

Muistoa kunnioittaen

Pappani ja rintasyöpäsiskoni Mira

Enkeleitä matkalle

Miralle rintasyöpäsiskolle toivon enkeleitä loppumatkalle!

Vuosipäivä

Huomenna on kulunut 2 vuotta leikkauksesta. Sitä ennen meni 10 kuukautta sytostaatteja, joten leikkaukseen pääsy oli erittäin helpottavaa. Tämä vuosipäivä ei juurikaan herätä mitään tunteita. Enemmän pelolla odotan joulukuuta jolloin tulee 3 vuotta täyteen sairastumista. Iskeekö taas ahdistus?

Suurien vaikeuksien kautta olen päästy tähän, vielä en uskalla voittoa julistaa. Eteenpäinkin olen päässyt, joulukuussa suunnittelen töihin paluuta ja toivotaan, että tällä kertaa onnistuu ilman suurempia vastoinkäymisiä.

Edellisen postauksen kappale kertoi alunperin aivan jostain muusta, kuin syöpätaistelusta, mutta mun päässä se sai uuden merkityksen. Kuulin sen perjantan Vain elämää ohjelmassa ja olen nyt kuunnellut sitä lukuisia kertoja.

" Mä haluan jättää sen kaiken taakse".... "En mä rohkea oo, enkä kuolematon" ... "Mun pakoni loppuun juostu on"

Kaija Koo - Vapaa