perjantai 7. marraskuuta 2014

Kauniita kuvia!

Eilen sain tulokset vartalon CT-kuvasta. Vatsan alueen imusolmukkeet sulanneet kokonaan normaalikokoisiksi ja luuston pesäkkeen entisestään kalkkeutuneet, Eli hyviä uutisia olivat. Keuhkoistakin neste vähentynyt. Ilmankos on taas helpompi hengittää. Ihana lääke tuo super-Hessu!

lauantai 1. marraskuuta 2014

Kuulumisia

Kiitos kysymästä, minä voin olosuhteisiin nähden hyvin. Siksi varmaan ei ole ollut mitään asiaa tänne, kun mitään uutta ei ole tapahtunut. Vointi on vähitellen mennyt parempaan suuntaan ja sitä kaipaisi jo lisää tekemistä kuin vaan kotona oleskelua. Toisaalta jonkinlainen pieni henkinen kuoppa on meneillään. Mikään ei oikein jaksa kiinnostaa. Paremman voinnin takia sitä on tullut nyt ihmeteltyä, että mitä mun nyt pitäisi tehdä, kun töihin en kykene ja kotityöt ei nappaa. Pientä harrastusta pitäisi keksiä ajan kuluksi.

Eilen kävin vartalon CT-kuvassa ja tuloksia saan jännittää ensi viikon loppuun. Silloin nähdään onko uusi lääke toiminut. Oma tuntemus on, että lääke olisi toiminut, mutta kaikesta aiemmasta oppineena täytyy henkisesti varautua myös siihen huonompaan vaihtoehtoon. Ärtyisyyttä ja lyhytpinnaisuutta siis luvassa melkein viikon verran. Nyt en millään jaksaisi huonoja uutisia. Tuleva pelottaa. Tänään sytyttelin kynttilöitä. Kynttilät palaa luotamme poistuneiden syöpäsiskojen muistolle.